Foorumi edistyy… mutta hitaasti

Viikonloppuni sitten menikin enimmäkseen sairastellessa ja vaikka sain tehtyä jonkin verran lisätestausta foorumeilla, en saanut sitä lopullista versiota asennettua. Pahoitteluni. ;__; Ja kaiken lisäksi olen tulevan viikonlopun ja sitä seuraavankin poissa kotoa, joten saa nähdä, miten foorumiprojektin käy (tai siis lähinnä miten kauas tulevaisuuten se siirtyy). Yritän sitä kuitenkin tässä nyt työstää parhaani mukaan viikoilla opiskelujeni lomassa. Olen suurimman osan testailuistani jo tehnyt eikä ketään varmaan ihan hirveästi haittaa, vaikka foorumi julkaistaisiinkin ensin hyvin vähillä ulkoasuvaihtoehdoilla ja lisäilen niitä sitä mukaa, kun saan niiden toimivuuden testattua.

Tänään tosin tuli eteen sellainenkin pieni takaisku kuin että foorumista oli ilmestynyt uusi versio. Kyllä. Aivan minun tuuriani. Ajattelin eilen illalla, huomenna voisin asennella sen lopullisen foorumin ja alkaa pistää sitä kuntoon niin eikö se nyt sitten asennuksen jälkeen alkanut herjaamaan vanhentuneesta versiosta. Nyt pitäisi sitten päivittää 3.0.11:sta 3.0.12:een ja toivoa, että kaikki tähän mennessäni testaamat modit, tyylit ja kielet toimisivat siinäkin ilman ongelmia… Pitäkää sormet ristissä ja silleen! Muuten tulee otettua aika iso askel taaksepäin.

Ja nyt kirjoittelen tänne, kun odottelen sen päivityksen asentumista uusia testauksia varten, jee. Kun sain lokakuun kuukausitiedotteenkin jo tehtyä! Voitte odottaa sitä siis ilmestyväksi ajallaan huomenna. Näin se syyskuukin sitten hurahti ohi. Enkä ole päässyt vieläkään aloittamaan taikaliemien kurssiani! Tosin AM:in lukujärjestyskin on syksyn osalta jo vähän täynnä, kun tiistai ja torstai ovat ne ainoat päivät, jotka eivät käy minulle. :D Mutta katsotaan, tahtoisin kyllä pitää sen liemikurssini, kun olen jo kirjoittanut sinne kaikki liemireseptitkin!

-Caine

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *