Ei otsikkoa, ei sisältöä, ei asiaa

Huomasin juuri AM:in päivitysarkistoa tutkiessani, että olen selvästi laiskistunut jossakin joulukuun 2008 ja elokuun 2009 välillä. Ennen sitä nimittän arkistossa näkyy päivämäärä vasemmalle nojaavien kauttamerkkien välissä (\\) ja sen jälkeen oikaella nojaavien (//) välissä. Kuten jotkut saattavatkin tietää, \-merkin tekemiseen tarvitaan kolmea näppäintä, mutta /-merkin tekemiseen vain kahta. (Tosin itse asiassa molemmista merkeistä selviäisi kahdella näppäimellä, mutta koska minä tapaan tehdä toisen kolmella eri näppäimellä ja minä olen kirjoittanut kyseiset päivitykset, asia on irrelevantti.)

Mitäköhän tuolla välillä sitten tapahtui? Ei mitään hajua. Mutta toisaalta lähestulkoon vuoden päivityskatko kieltämättä on sen verran pitkä, että siinä ajassa saattaa vaikka unohtaa sellaisenkin asian kuin, että mihin suuntaan kauttamerkit ennen nojasivat. Ja onko tuolla oikeastaan niin paljoa väliäkään.

AM täytti 5 vuotta lokakuussa. Tarkalleen ottaen lokakuun 21. päivä. Juhlat jäivät vähän niin kuin juhlimatta. Ehkä sen takia, koska normaalisti juhlista vastuussa oleva Caine on toistaiseksi edelleen kadonnut. *krhm* Tai siis työmatkalla. Pyysin Chinoa järjestämään tanssiaiset Cainen puolesta, mutta ei se ilmeisesti toiminut kovin hyvin. Täytynee siis katsoa, jos Cainekin saataisiin taas takaisin koululle asti.

Mutta palatakseni asiaan, 5 vuotta on melko pitkä aika. Tai ainakin näin virtuaalitylypahkan iäksi 5 vuotta on aika pitkä aika. Tai ainakin tuntuu siltä, että nykyään on. (*ei ainakaan ole katkera siitä, että oma suosikkikoulu (heti AM:in jälkeen) lopetettiin juuri, alle puolen vuoden ikäisenä*) Ei sillä, että AM tosin olisi ollut koko viisi vuotta erityisen aktiivinen. Kuten saatoitte kirjoitukseni alkupuolella pistää merkille tuosta vuoden katkosta päivitysarkistossa. (Saa halutessaan tosin tietysti myös uskoa, että vuoden verran päivityksiä on vain sattumalta kadonnut jonnekin.) AM:in lopettamisesta ei kuitenkaan ole itse asiassa koskaan edes keskusteltu. Tai sitten siitä ei ole vain keskusteltu koskaan minun kuulteni. Minkä hyvin ymmärtäisin. Mutta AM:in lopettaminen ilman minua olisi kyllä toisaalta kieltämättä melko haastavaa.

Ja sitten takaisin nykyisyyteen: opettajista ja kursseista on kovastipaljon puutetta, joten koulu sai tänään uuden opettajan, joka tulee pitämään numerologian kurssia koulun varsinaisen numerologianopettajan sijaisena. Neiti Cheshire on erittäin (erittäin) innoissaan uudesta virastaan sekä numerologiasta ja toivon mukaan oppilaatkin tulevat olemaan. Tämän kuun aikana lienee luvassa tietoa vielä vähintään yhdestä toisestakin kurssista (jota pitämään Caine nakitetaan!) ellei useammastakin.

Ja näin olen kirjoittanut uuden blogikirjoituksen, jossa ei ole varsinaista sisältöä, ei aihetta, ei informaatiota, ei… mitään. Ensi kerralla luvassa tärkeää asiaa fletkumadoista ja niiden sielunelämästä. Kuten jo koulun sivujen etusivulla lupasin.

-Caine-

P.S. Huomenna piti julkaista Mercury NL:n vuoden ensimmäinen numero… Ei taida tulla tapahtumaan. Mutta hyvällä tuurilla vielä tämän kuun aikana! Lähetelkää siis vielä ahkerasti lehteen mielipidekirjoituksia ja kysymyksiä kysymyspalstalle! Ohjeita löytyy foorumilta. Ja lisäksi toimitukseen saa tulla luonnollisesti mukaan kirjoittamaan vähän pidempiäkin juttuja. Siitäkin lisää tietoa foorumilla.

Takkuinen lukuvuoden aloitus

Lukuvuosi saatiin kerrankin ajallaan käyntiin teoriassa, mutta ei kuitenkaan käytännössä – kuten olette ehkä saattaneet huomata. Opettajista kun ei ole pahemmin kuulunut mitään, niin eipä ole paljoa oppituntejakaan ilmestynyt lukujärjestykseen… Ei sillä, että kovin suuri osa oppilaistakaan olisi ilmoittanut jatkamisestaan. Paitsi jotkut! Kiitokset heille tuesta. :D

Omatkin oppituntini ovat jääneet vielä toistaiseksi pitämättä, kun on pitänyt niin kiirettä opiskelujen kanssa. *irv* Tarkoituksena on kuitenkin marraskuussa saada käyntiin ainakin tähtitiedon tai taikaliemien kurssi, en oikein itse asiassa tiedä vielä kumpi. Ellei sitten peräti molemmat. Täytyy katsoa. Onko mitään toiveita? :D (Jos Cainen pitäisi valita noiden kahden väliltä, se valitsisi ehdottomasti tähtitiedon, mutta minusta tuntuu, että suurin osa oppilaista valitsisi toisin. xD) Ja virallisena syynä Cainen opettamattomuuteen tietystikään ei muuten ole laiskuus vaan se, että hän on hoitamassa erittäin tärkeitä koulun asioita koulun ulkopuolella.

Mutta sainpahan kurssilistaan ainakin lisättyä koulun lehden, Mercury NL:n, jonka kanssa on nyt pakko yrittää ainakin vielä tämän kerran… Uhosin jo, että kirjoitan kaikki seuraavan numeron tekstit vaikka itse, jos kukaan muu ei osallistu. xD Siitä lehdestä on tainnut tulla minulle pakkomielle. Paha sellainen.

Remontin sentään kuitenkin sain loppujen lopuksi valmiiksi ja miltein jopa ajallaankin! Ja nyt pistesysteemikin toimii niin kuin pitäisikin. Tai ainakin on tähän asti toiminut. Meidän ei tarvitse enää laskeskella pisteitä vieraskirjoista ja miettiä, mitkä pisteet on jo lisätty etusivulle ja mitä ei. Tarkistamme toki vieläkin kaikki merkinnät, mutta nyt ne siirtyvät yhdellä napinpainalluksella suoraan etusivulle asti ilman, että tarvitsee suorittaa uhkarohkeita päässälaskujakaan, joissa virheen mahdollisuus oli suurempi kuin on tarpeellista. Etusivun pistetilaston ei siis pitäisi enää laahata kovin paljoa jäljessä eikä se myöskään tee toivottavasti niin paljoa laskuvirheitä kuin minä. Ja kaikki hyötyvät.

-Caine