4. joulukuuta 2013, klo 00:28

Heräät keskellä yötä omasta pylvässängystäsi tupasi makuusalissa. Katselet hetken ympärillesi silmiäsi hieroen. Salissa on täysin hiljaista, kunnes yhtäkkiä ilmaa halkoo viereisen pylvässängyn verhojen takaa kantautuva kuorsaus. Sinua ei jaksa oikein nukuttaa enää, joten päätä jaloitella hieman. Nouset varovasti ylös sängystäsi ja astelet hiljaa oleskeluhuoneeseen. Kuten odottaa saattaa, se on tyhjänä. Takassa palaa kuitenkin rauhallinen taikatuli.

Kävelet ikkunalle ja katselet hetken aikaa ulos. Siellä on varsin pimeää, mutta kun silmäsi tottuvat hämärään, alat hahmottaa puita ja muita tuttuja muotoja. Ihmisiä pihamaalla ei tietenkään näy, sillä tähän aikaan sentään kaikki ovat jo nukkumassa. Yhtäkkiä kuitenkin havaitset silmäkulmastasi jotakin kirkkaanpunaista pihamaalla. Aivan selvästi! Siinä se on, lähellä järveä! Kun räpäytät kerran silmiäsi, se on kuitenkin jo kadonnut.

Kirkkaanpunaista…? Mielelläsi pyörivät hetken jouluiset ajatukset eräästä hyvänsuovasta mieshahmosta, joka tuo jouluna lahjoja sekä hänen apulaisinaan toimivista pienistä, ihmisenkaltaisista olennoista ja eräästä nimeltämainitsemattomasta punakuonoisesta sarvellisesta hirvieläimestä, mutta päätät kuitenkin työntää ne pois mielestäsi. Tonttuja tylypahkan pihamaalla? Niin varmaan. Kyllä sentään Korvatunturillakin varmaan jo tiedetään, että tästä koulusta on täysin turhaa etsiä kilttejä lapsia.

Tuijotat vielä hetken pihamaalle, mutta et enää havaitse siellä minkäänlaista liikettä – tai välähdyksiä punaisesta nutusta. Mielesi taisi tehdä sinulle tepposet ja oletkin varsin valmis hyväksymään sen selityksen suunnatessasi takaisin kohti makuusaliasi. Sinne on helppo löytää pimeässäkin, koska tupatoverisi kuorsaus kantaa kauas.